Korjaus Hesarin höpöhöpö uutiseen

Artikkelin otsikko ja Hesarin logo Huvilan kehysten päälläIn English

Helsingin Sanomat uutisoi lauantaina 28.9. Huvilan edellispäivänä alkaneesta valtauksesta. Voit lukea artikkelin täältä. Se sisältää vihamielisen ja johdattelevan otsikoinnin lisäksi lukuisia asiavirheitä.

Jo otsikossa tosiaan nostetaan kyseenalaistamatta esiin kaupungin teknisen johtajan huolia valtauksen ”peruuttamattomista” vaikutuksista kiinteistön kuntoon, vaikka nimenomaan tyhjillään pitäminen on ilmiselvästi pahin uhka rakennusperinnön säilymiselle. Kaupunki tietää hyvin itsekin tehneensä laiminlyönneillään todennäköisesti niin paljon peruuttamatonta vahinkoa kauniille huvilalle että ihme saisi tapahtua jos joku sen tuosta kuntoon laittaisi. Tällainen asenteellisuus uutisoinnissa on toki peruskauraa meistä anarkisteista puhuttaessa, mutta myöhemmin tuleva täyden sekoilun määrä yllätti meidätkin.

Continue reading

JÄÄHYVÄISET HUVILALLE

In English

 

Jätimme sunnuntai-iltana 29.9.2024 jäähyväiset Huvila-tapahtuman paikkana toimineelle Wikströmin huvilalle. Talo jätettiin siistiin kuntoon seuraaville valtaajille. Toivomme, että kaunis huvila jää vielä pitkään jaloilleen muuten niin ankean porvarillisella Kallahdenniemellä, eikä ränsisty Helsingin kaupungin odottaessa milloin talon voisi jyrätä asuinkelvottomana ja tontin myydä.

Suuret kiitokset kaikille kävijöille, esiintyjille, taiteilijoille, työpajojen pitäjille, distrolle sekä muille apua ja tukea antaneille tovereille! <3

Huvilan väki voi nyt levätä hetken onnellisena kunnes uudet juonittelut alkavat!

Käytännön ohjeita Huvilaan saapuville

In English

Huvila avaa ovensa parin tunnin kuluttua! Tässä muutamia käytännön asioita jotka on syytä pitää mielessä talolle saapuessa:

– arvostetaan vanhan talon henkeä joten ethän maalaa tai liimaa tarroja talolla
– tarjolla on maksutonta vegaanista ruokaa
– kaivataan kuitenkin lahjoituksia toiminnan tukemiseksi joten KÄTEISTÄ MUKAAN!
– juoksevaa vettä ei ole joten byob myös veden suhteen
– paikalta löytyy onneksi huussi
– bussit kulkee myös yöllä, lähimmälle pysäkille (Kallvikinniemi) noin 20min kävelyä merellisessä metsämaisemassa
– jos virkavaltaa tai muita ulkopuolisia tahoja tulee paikalle häiriköimään, ilmoita ja anna järjestäjien hoitaa tilanne

Valitettavasti tila, jossa tapahtuma järjestetään, ei ole esteetön. Tilaan päästäkseen täytyy nousta jyrkkiä portaita. Jos tarvitset apua tilaan saapumisessa tai siellä liikkumisessa niin ota yhteyttä, autamme mahdollisuuksien mukaan!

Huvilassa pätee Makamikin periaatteet, eli:
– ei autoritaarisia symboleita (esim. hakaristi, sirppi ja vasara, suomileijona, valtioiden liput, puolueiden ja niiden nuorisojärjestöjen tunnukset yms.)
– älä kuvaa ihmisiä ilman lupaa
– kunnioita muiden fyysistä ja emotionaalista tilaa
– älä kommentoi muiden kehoa tai ulkonäköä häiritsevästi
– ei syrjintää (rasismia, seksismiä, homofobiaa, transfobiaa, ableismia, ageismia yms.)
– älä oleta tai yleistä (taustaa, sukupuolta, seksuaalisuutta, elämäntilannetta tms.)
– siivoa jälkesi

Talolta löytyy Makamikin freeshop jonne voi tuoda ja josta voi viedä ilmaiseksi hyväkuntoisia vaatteita ja muita helposti mukanakulkevia esineitä 🖤️️️️️️

Wikströmin huvila vallattu Huvila-taidetapahtumaa varten

Kuva vallatusta talosta, ikkunasta roikkuu bandis jossa lukee MAK(A)MIKIn English

Tänään 27.9.2024 valtasimme Wikströmin huvilan Kallahdenniemellä anarkistista ja antikapitalistista Huvila-taidetapahtumaa varten.

Helsingin kaupungin omistama, tyhjillään seissyt talo täyttyy tänä viikonloppuna taiteesta. Se kurottautuu läpi avaimenrei’istä ja laudoituksen rakosista, levittäytyy pihamaalle, tutkii komerot ja asettuu taloksi. Täällä on tuulensuoja.

Ajat ovat harvinaisen hyytävät. Hallitus kurittaa ja tuleva pelottaa.
Kokoonnutaan yhteen juhlistamaan sitä mitä meiltä ei voi viedä pois!

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Makamik ja joukko nuoria taiteilijoita.

Continue reading