Wikströmin huvila vallattu Huvila-taidetapahtumaa varten

Kuva vallatusta talosta, ikkunasta roikkuu bandis jossa lukee MAK(A)MIKIn English

Tänään 27.9.2024 valtasimme Wikströmin huvilan Kallahdenniemellä anarkistista ja antikapitalistista Huvila-taidetapahtumaa varten.

Helsingin kaupungin omistama, tyhjillään seissyt talo täyttyy tänä viikonloppuna taiteesta. Se kurottautuu läpi avaimenrei’istä ja laudoituksen rakosista, levittäytyy pihamaalle, tutkii komerot ja asettuu taloksi. Täällä on tuulensuoja.

Ajat ovat harvinaisen hyytävät. Hallitus kurittaa ja tuleva pelottaa.
Kokoonnutaan yhteen juhlistamaan sitä mitä meiltä ei voi viedä pois!

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Makamik ja joukko nuoria taiteilijoita.

Continue reading

Kulosaaren kartano vallattu Makamikin 11v kevät-festeille /// Kulosaari manor occupied for Makamik’s 11 years spring-fest

English below

Tänään 26.4.2024 valtasimme Kulosaaren kartanon Makamikin anarkistisia ja antikapitalistisia kevät-festejä varten. Taloa oli käyttänyt vuodesta 1937 JHL:n Helsingin yhteisjärjestö edeltäjineen yhtäjaksoisesti viime syksyyn saakka jolloin kaupunki päätti ryhtyä myymään rakennusta hotelliksi tms. matkailutoimintaa varten. Kuvaa aikaamme hyvin miten hallituksen kurittaessa köyhiä potkii Helsingin kaupunki ay-liikkeen Kulosaaren kartanosta pois turistien tieltä. Saa nähdä käykö kaupungin kehityspöhinässä nyt samoin kuin Stansvikin kartanon kanssa joka on seissyt jo useamman vuoden tyhjillään ostajaa odottamassa.

Hallituksen kylmien tuulien puhaltaessa, ympäristökriisin alati pahentuessa ja valtioväkivallan raaistuessa maailmalla ei meidän todellakaan ole aika jäädä tuleen makaamaan! Eikä ainakaan täällä stadissa olla jäätykään! Kaiken muun viimeaikaisen määrätietoisen ja rohkean toiminnan lisäksi on kutkuttavaa tietää ettei meidän juhlapaikka ole ainoa tällä hetkellä vallattu kartano Helsingissä. Mäyräkopla avasi Meilahden kartanon päärakennuksen ovet vallankumouksellisille maanantaina 15.4. ja Opiskelijat leikkauksia vastaan -ryhmä liittyi mukaan ottamalla haltuun saman kartanon tanssipaviljongin seuraavana lauantaina 20.4. 🖤️️

Kollektiivimme syntykoti Makamik-talo vallattiin Kumpulassa huhtikuussa 2013, joten me vietetään nyt samalla 11v synttäreitä! Vuosi 2013 oli myös voimistuvan yhteiskunnallisen liikehdinnän aikaa. Kuten nytkin, anarkistit ja muut vapaan & tasa-arvoisen maailman puolesta kamppailevat keräsivät rivejään, kokeillen uusia toiminnan muotoja. Tervetuloa kohtaamaan toisiamme, löytämään vatsan ja sielun ravintoa, punomaan juonia, oppimaan, tekemään ja nostamaan malja taistelevalle työväenluokalle!

Hallitus alas, eikä uutta tilalle!

English

Today 26.4.2024 we occupied the Kulosaari Manor for Makamik’s anarchist and anti-capitalist spring-fest. The house had been used continuously since 1937 by the JHL trade union and its predecessors until last autumn, when the city decided to start selling the building for a hotel or similar tourist activity. It is a good illustration of our times how the City of Helsinki, while the government is attacking the poor, is kicking the trade union movement out of Kulosaari Manor to make way for tourists. Let’s see if the city’s development spree will now follow the example of Stansvik Manor, which has been standing empty for several years waiting for a buyer.

With the government’s cold winds blowing, the environmental crisis getting worse and state violence raging around the world, it is certainly not the time for us to sit idle! And certainly we’re not here in Helsinki! In addition to all the other recent determined and courageous actions, it is tickling to know that our venue is not the only manor in Helsinki that is currently occupied. Mäyräkopla opened the doors of Meilahti Manor’s main building to revolutionaries on Monday 15 April and the Students Against Cuts group joined in by taking over the same manor’s dance pavilion the following Saturday 20 April 🖤️️

Our collective’s birthplace Makamik-house was occupied in Kumpula in April 2013, so we are celebrating our 11th birthday at the same time! 2013 was also a year of growing social movements. As now, anarchists and others fighting for a free & equal world rallied, experimenting with new forms of action. Welcome to meet each other, find food for the belly and soul, make plots, learn, and raise a toast to the fighting working class!

Down with the government, and no new one to replace it!

Poliisihevonen runnoi Makamik-aktiivin jalan /// Makamik-activist’s foot bruised by police horse

English below

Makamik tuomitsee poliisin voimankäytön Helsinki ilman natseja -mielenosoitusta kohtaan. On jo itsessään sopimatonta puolustaa meidän ihmisarvon kiistävien fasistien kokoontumista, mutta erityisen kohtuuttomia ovat poliisin valheet siitä miten heidän hyökkäyksestä ei olisi muka aiheutunut pieniä mustelmia kummempia vammoja kenellekään.

Poliisihevoset astuivat keskiviikkona kahden aktiivimme jalan päälle. Toisella kavio onneksi osui vain saappaan reunaan (joka toki vaurioitui korjauskelvottomasti), mutta toisella toverilla kavio runnoutui suoraan jalkapöydän päälle. Kipu, särky ja liikuntavaikeus seurasivat häntä päivystykseen jossa tuntien odottelun ja röntgenin jälkeen onneksi selvisi ettei jalka ollut murtunut ja pelkillä kipulääkkeillä selvittäisiin. Torstainen koulupäivä jäi kuitenkin kävelyvaikeuksien takia välistä ja tänäänkin jalan kanssa liikkuminen on hänelle haastavaa.

Hevosten käyttö joukkojenhallinnassa on pelottavaa ja ahdistavaa, eikä pelkästään meille ihmisille. Hevonen on herkkä eläin joka luonteenomaisesti välttää toisten eläinten päälle astumista. Onkin poliisilta kylmää ja välinpitämätöntä myös hevosia kohtaan pakottaa ne stressaavaan tilanteeseen väkijoukon keskelle. Ja vaikka HIN pysyi tänä vuonna poliisin toistuvista provokaatioista huolimatta varsin rauhallisena, niin on myös hyvin ymmärrettävää että joissain tilanteissa ratsupoliisin hyökkäyksen kohteeksi joutuvat puolustavat itseään. Tällöin poliisi asettaa myös hevoset vaaratilanteeseen.

Onneksi tänä vuonna tietääksemme kuitenkin vältyttiin vakavammilta loukkaantumisilta josta varmasti iso kiitos kuuluu mielenosoittajien upealle keskinäiselle huolenpidolle ja välittämiselle 🖤️️️️ Tästä on hyvä jatkaa entistä päättäväisemmän antifasistisen liikkeen rakentamista. Ei natseja Helsinkiin, ei natseja mihinkään!

English

Makamik condemns the use of force by the police against the Helsinki without Nazis demonstration. It is in itself inappropriate to defend a gathering of fascists who deny our human dignity, but the police’s lies about how their attack supposedly caused no injuries to anyone beyond minor bruises are particularly unacceptable.

Police horses stepped on the feet of two of our activists on Wednesday. Fortunately, the hoof of one of them only hit the edge of a boot (which was irrepairably damaged), but the hoof of the other was smashed right into our activists foot. Pain, aches and mobility problems followed them to the hospital where, after hours of waiting and X-rays, it was fortunately discovered that the leg was not broken and that painkillers alone would do the trick. They however missed school on Thursday due to walking difficulties and today it is still challenging for them to move around.

The use of horses for crowd control is frightening and distressing, and not just for us humans. The horse is a sensitive animal that naturally avoids stepping on other animals. It is therefore cold and indifferent of the police to force horses into stressful situations in the middle of a crowd. And although the HIN-demo remained quite calm this year despite repeated provocations by the police, it is also very understandable that in some situations those who are attacked by the mounted police defend themselves. In such cases, the police put also the horses in a dangerous situation.

Fortunately, this year, as far as we know, there were no serious injuries, for which a big thank you must go to the fantastic mutual care of the demonstrators 🖤️️️️ This is a good place to continue building an even more determined anti-fascist movement. No Nazis in Helsinki, no Nazis anywhere!

Helsinki ilman natseja 2023 / Helsinki without nazis 2023

English below

Makamik kannustaa kaikkia omatunnon ihmisiä osallistumaan 612-soihtumarssia vastustavaan Helsinki ilman natseja -mielenosoitukseen huomenna keskiviikkona. Marssit antavat fasisteille näkyvyyttä, rekrytointialustan sekä yhteisen projektin joka kerää muuten kovin riitaisaa äärioikeistokenttää yhteen. Niiden vastustaminen on tärkeää pitkäjänteistä antifasistista työtä ja muualla maailmassa tällaisia marsseja onkin monesti pystytty sinnikkäällä ja monimuotoisella vastarinnalla jopa kokonaan lopettamaan.

Pidämme HIN:in järjestäjien päätöstä aloittaa Helsinki ilman natseja -mielenosoitus tänä vuonna Töölöntorilta klo 16 hyvänä, ja tuomitsemme poliisin arvovalinnan heidän pyrkiessään tämän estämään jottei kaksi tuntia myöhemmin alkava nationalistien kulkue tästä loukkaantuisi.

Tämän vuoden Makamikfesteillä kerättiin rahaa Varisverkoston antifasistiseen työhön joka näkyy tutkimus- ja tiedotustoiminnan lisäksi mm. juuri näinä tuiki tärkeinä mielenosoituksina. Suurkiitos kaikille lahjoittaneille festivieraille <3 Nähdään huomenna Töölöntorilla!

English

Makamik encourages all people of conscience to participate in the Helsinki without Nazis demonstration against the 612 march tomorrow Wednesday. Their marches give fascists visibility, a recruitment platform and a common project to bring together the otherwise very much infighting far-right field. Opposing them is important long-term antifascist work, and in other parts of the world such marches have often been completely stopped by persistent and diverse resistance.

We welcome the decision of the organisers of HIN to start the Helsinki without Nazis demonstration this year from Töölöntori square at 4 pm, and condemn the police’s decicion in trying to prevent this to prevent the nationalist procession that will start two hours later from being offended.

This year’s Makamikfest raised money for the anti-fascist work of Varisverkosto, which is reflected not only in research and information activities but also in these very important demonstrations. A big thank you to all who donated <3 See you tomorrow at Töölöntori!